Astma – keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus

Astma on pitkäaikainen keuhkosairaus, jossa keuhkoputkien limakalvot ovat tulehdustilassa ja keuhkoputket supistelevat. Astma on lääkehoitoa vaativista pitkäaikaissairauksista toiseksi yleisin verenpainetaudin jälkeen ja lasten pitkäaikaissairauksista yleisin. Suomalaisista noin 7–10 prosenttia sairastaa astmaa. Lisäksi noin viidellä prosentilla väestöstä on ajoittain astman kaltaisia oireita. Astmaatikoista suurin osa sairastaa lievää astmaa, joka pysyy hallinnassa lääkityksen avulla. Noin neljällä prosentilla on todella vakava astma, joka voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen.

Nyt voit tilata astmalääkkeesi myös suoraan netistä käyttäen euroClinixin palvelua. Tilausta varten sinun täytyy ainoastaan täyttää lyhyt terveyskysely, jonka perusteella euroClinixin lääkäri tarkistaa terveystietosi ja varmistaa, että tilaamasi lääke on sinulle sopiva.

Useimmiten astman puhkeaminen on sidoksissa ympäristön ärsykkeisiin tai pitkittyneeseen hengitystietulehdukseen, mutta aina sille ei löydy selkeää syytä. Astmaa voidaan hoitaa erilaisilla lääkkeillä, ja hoidon perustana on potilaalle yksilöllisesti räätälöity lääkehoito, johon tulee yhdistää liikuntaa ja terveellinen elinympäristö. Hoidon tavoitteena on sairauden hyvä hallinta, oireettomuus sekä keuhkojen mahdollisimman normaali toiminta.

Astma on tulehdussairaus

Astma on krooninen keuhkoputkien limakalvojen tulehdussairaus, jonka taustalla on usein allergeenien, virusten tai bakteerien aiheuttama tulehdusreaktio. Limakalvojen tulehdus ja siitä seuraava keuhkoputkien ahtautuminen ovat elimistön puolustusreaktioita, jotka torjuvat hengitettäviä vieraita aineita. Astmassa hengitysteiden yliherkkyys johtaa siihen, että hengitystiet puolustautuvat liian voimakkaasti ja toistuvasti, vaikka mikään todellinen vaara ei uhkaa elimistöä.

Astmaatikko kärsii tavallista helpommin hengitysoireista, koska keuhkoputkien tulehtuneet ja turvonneet limakalvot ovat herkkiä erilaisille ärsykkeille, kuten pölyille, kylmälle ilmalle, rasitukselle, tupakansavulle ja voimakkaille tuoksuille. Pitkäaikainen astmatulehdus aiheuttaa keuhkojen toiminnan häiriöitä ja erityisesti keuhkoputkien ahtautumista, mikä vaikeuttaa hengittämistä. Vaikeassa astmassa keuhkoputkiin voi syntyä pysyviä rakenteellisia muutoksia, kuten sidekudoksen lisääntynyttä kasvua limakalvoissa. Tällaisessa tapauksessa keuhkojen toiminta voi heikentyä pysyvästi.

Astma voi puhjeta missä iässä tahansa, ja sen taustatekijät ovat yksilöllisiä. Astman taustalla voi olla esimerkiksi perinnöllinen taipumus, erilaiset allergiat, muut ylähengitystiesairaudet, tupakointi, passiivinen tupakointi tai ylipaino. Lisäksi hoitamaton allerginen nuha lisää riskiä sairastua astmaan.

Astma oireilee monin tavoin

Astman tavallisimpia oireita ovat limakalvotulehduksen aiheuttamat yskä ja liman erittyminen sekä keuhkoputkien supistumisesta johtuva hengenahdistus ja hengityksen vinkuminen. Limaneritys johtuu tulehtuneista limakalvoista ja aiheuttaa yskää. Keuhkoputkia ahtauttava lima laukaisee hengenahdistuksen ja hengityksen vinkumisen. Astmaoireet ovat vaihtelevia, ja ne voivat pahentua sekä äkillisesti että vähitellen. Oireita ilmenee useimmiten öisin ja aamuisin. Astman tyypillisin ensioire on pitkäaikainen öinen yskä. Lapsilla astma oireilee samalla tavalla kuin aikuisilla, mutta sen lisäksi lapsen kasvu voi hidastua. Lisäksi hän voi olla tavallista väsyneempi ja vetäytyä leikeistä ja liikunnasta.

Lievässä ja alkavassa astmassa keuhkot toimivat suurimman osan ajasta normaalisti ja hengitystieoireita esiintyy vain satunnaisesti. Vaikeassa astmassa oireilu ja keuhkoputkien ahtautuminen voivat olla pysyviä. Joillakin ihmisillä ilmenee hengitysvaikeuksia vain rasituksen yhteydessä. Heidän astmaansa kutsutaan usein virheellisesti rasitusastmaksi. Rasitusastma ei ole erillinen astman muoto, sillä siitä kärsivillä on astma, jonka oireiden laukaisijana toimii pitkäaikainen ja tehokas rasitus. Fyysisessä rasituksessa hengitys kiihtyy ja hengitysteistä karkaa lämpöä ja kosteutta, minkä seurauksena tulehtuneet limakalvot ärtyvät ja keuhkoputket ahtautuvat. Fyysisen rasituksen aiheuttamia oireita, kuten limaneritystä, yskää ja hengitysteiden vinkumista, kutsutaan rasitusoireiksi.

Astman tyypillisiä oireita ovat:

– pitkittynyt yskä

– lisääntynyt liman erittyminen

– hengenahdistus

– uloshengityksen vinkuminen

– hengitysoireet öisin ja aamuisin

Allergisille ihmisille astman oireita aiheuttavat monet pölyt, kuten siite-, eläin- ja kaupunkipöly, ja muut hengitysilman epäpuhtaudet. Hengitystieinfektiot, nuhakuumeet ja influenssa ovat ylivoimaisesti tärkeimmät oireiden pahenemisen syyt niin allergisilla kuin ei-allergisillakin astmapotilailla. Lisäksi kylmä ilma voi toimia oireiden laukaisijana muun muassa kuivuutensa takia.

Usein hengitysoireet liitetään ulkoilman sisältämiin pölyihin ja saasteisiin, mutta astman puhkeamisessa ja oireilussa sisäilmalla on itse asiassa suurempi merkitys kuin ulkoilmalla. Sisäilmaa huonontaa erityisesti riittämätön tai huonosti hoidettu ilmanvaihto. Homeongelmien sijaan pahin sisäilmaongelmien aiheuttaja on nimenomaan huono ilmanvaihto. Muita sisäilman laatua heikentäviä tekijöitä ovat siivouksen ja tuulettamisen laiminlyönti, tavarapaljous, tupakointi sisätiloissa, kosteusvaurioituneiden materiaalien mikrobikasvu, rakennus- ja sisustusmateriaalien kemikaalit sekä lemmikkieläimet.

Astman diagnosoiminen

Astman toteaminen edellyttää oirehistorian selvittämistä sekä keuhkojen, sydämen, nenän limakalvojen ja ihon tutkimista. Potilaan tulee seurata 1–2 viikon ajan hengitystään aamuin, illoin ja hengitysoireita tuntiessaan. Seurannassa hän käyttää uloshengityksen huippuvirtausmittaria eli PEF-mittaria. Hengityksen seurantaan liitetään myös keuhkoputkien avautumiskokeita, joissa potilas PEF-arvonsa mitattuaan hengittää keuhkoputkia avaavaa lääkettä, esimerkiksi salbutamolia, ja mittaa sitten PEF-arvonsa uudelleen.

Tarkat keuhkotilavuudet määritetään spirometrialla eli hengitystilavuuksien mittauslaitteella ja pienillä lapsilla oskillometrialla eli hengitysteiden virtausvastuksen mittaamisella. Samassa yhteydessä tehdään yleensä myös keuhkoputkien avautumiskoe ja seurataan uloshengityksen sekuntivirtauksen muuttumista. Astmaa diagnosoidessa voidaan käyttää myös rasituskokeita, jotka voidaan tehdä esimerkiksi kuntopyörällä tai juoksumatolla. Astmatulehdusta tutkitaan myös mittaamalla uloshengityksen typpioksidia. Astmatulehduksen luonnetta voidaan tutkia myös verestä, ysköksestä tai nenälimasta.

Astman hoito

Astman ensi- ja perushoitona käytetään limakalvojen tulehdusta hoitavia inhaloitavia eli sisään hengitettäviä kortisonilääkkeitä, joilla pyritään vähentämään hengitysoireita. Keuhkoputkien ahtautuminen korjautuu, kun limakalvojen tulehdus rauhoittuu. Inhaloitava kortisoni ehkäisee astmakohtauksia, mutta sen vaikutus alkaa hitaasti. Inhaloitavan lääkkeen lisäksi astman hoidossa käytetään keuhkoputkia laajentavia eli niin kutsuttuja avaavia lääkkeitä. Avaavaa lääkettä käytetään astmaoireiden tai -kohtauksen ilmetessä, ja se vaikuttaa huomattavasti nopeammin kuin tulehdusta poistava lääke. Avaavan lääkkeen käyttömäärä kertoo tulehdushoidon onnistumisesta. Hoidossa voidaan kokeilla myös niin sanottua kiinteää yhdistelmähoitoa, jolloin potilas käyttää sekä kortisonilääkettä että keuhkoputkia avaavaa lääkettä.

Tulehdusta poistavat lääkkeet

Inhaloitavat eli sisään hengitettävät kortisonit (beklometasoni, budesonidi, flutikasoni, mometasoni ja siklesonidi) vähentävät astmatulehdusta. Niiden käytössä lääkkeen ottamistekniikka ja annostelijoiden käytön huolellinen opetteleminen ovat tärkeitä. Lääkettä otettaessa sisäänhengityksen on oltava tehokas, ja lääkkeen oton jälkeen hengitystä tulee pidättää 5–10 sekuntia.

Inhaloitavan kortisonilääkityksen aikana lääkepitoisuudet ovat verenkierrossa huomattavasti pienemmät kuin tablettilääkityksessä. Pienen pitoisuuden takia inhaloitavat lääkkeet eivät juurikaan aiheuta koko elimistöön kohdistuvia haittavaikutuksia. Tavallisimpia inhaloitavan lääkkeen haittavaikutuksia ovat äänen käheytyminen sekä suun ja nielun hiivainfektiot. Niitä voidaan kuitenkin ehkäistä tehokkaasti huuhtelemalla suu ja nielu vedellä lääkkeen ottamisen jälkeen ja sylkäisemällä huuhteluvesi pois.

Vaikean astman saaminen hyvään hoitotasapainoon voi edellyttää kortisonia sisältävien tablettien käyttöä. Lyhytaikaiset tablettikuurit eivät yleensä aiheuta huomattavia haittavaikutuksia, mutta pitkäaikainen tablettihoito voi johtaa koko elimistön toimintaan vaikuttaviin haittoihin. Mahdollisia haittavaikutuksia ovat muun muassa mustelmataipumuksen lisääntyminen, luukato, lisämunuaisten toiminnan heikkeneminen ja verenpaineen nouseminen.

Keuhkoputkia laajentavat lääkkeet

Keuhkoputkia laajentavat eli avaavat lääkkeet rentouttavat keuhkoputkien sileitä lihaksia ja avaavat keuhkoputkia. Ne eivät vähennä limakalvon turvotusta, minkä takia niitä käytetään useimmiten kohtauslääkkeinä. Avaavien lääkkeiden käyttömäärä heijastelee keuhkoputkien tulehdustilaa: mitä enemmän avaavia lääkkeitä joutuu käyttämään, sitä voimakkaampi tulehdustila on. Astman hoidossa käytettäviä avaavia lääkeaineita ovat formoteroli, indakateroli, olodateroli, salbutamoli, salmeteroli ja terbutaliini sekä vain yhdistelmävalmisteissa oleva fenoteroli. Avaavien lääkkeiden haittavaikutuksina voi ilmetä vapinaa ja sydämen tykytystä.

Lyhytvaikutteisia avaavia lääkkeitä eli salbutamolia ja terbutaliinia käytetään myös astman oireiden ehkäisyyn. Niitä voidaan käyttää esimerkiksi rasituksen yhteydessä esiintyvien astmaoireiden ehkäisemiseen ottamalla niitä noin 15 minuuttia ennen rasitusta. Pitkävaikutteisia lääkkeitä (formoteroli, indakateroli, olodateroli ja salmeteroli) siirrytään käyttämään, jos tehokas tulehdusta hillitsevä kortisonilääkitys ja ajoittain käytetty lyhytvaikutteinen avaava lääke eivät riitä pitämään oireita kurissa. Lisäksi on olemassa kortisonia ja keuhkoputkia laajentavaa lääkettä sisältäviä yhdistelmävalmisteita.

Keuhkoputkien supistusta vähentävinä lisälääkkeinä voidaan käyttää myös niin kutsuttuja antikolinergisia inhaloitavia lääkkeitä, kuten aklinidiumia ja ipratropiinia. Kyseisten lääkeaineiden mahdollisiin haittavaikutuksiin kuuluvat suun kuivuminen, huimaus, päänsärky ja ummetus.